Odotettu, muotoiluun ja kulttuurielämyksiin erikoistunut Arctic Design Week järjestetään Rovaniemellä entistä suurempana tapahtumana. Merkittävä osa viikon elämyksistä toteutetaan myös verkossa, ja paikallisen yleisön lisäksi kiikarissa ovat myös kotimaanmatkailijat.
Maailman pohjoisin muotoiluviikko, Arctic Design Week järjestetään ensi maaliskuussa jo 13. kerran. Arktiseen muotoiluun ja kulttuuriin erikoistunut tapahtumaviikko on suunniteltu uuteen aikaan toimivaksi hybridimalliksi, joka sisältää lähitapahtumien lisäksi entistä laajemman kattauksen erilaisia virtuaalitapahtumia.
Tapahtuman tuottaja Taina Torvela Business Rovaniemestä kertoo, että kehitystyötä on tehty viime keväästä asti ja mallia otettu myös eurooppalaisista sisartapahtumista. Monipuolisen virtuaalisisällön toivotaan tavoittavan entistä paremmin myös kansainvälinen yleisö.
– Arktinen muotoilu ja kulttuuri kiinnostaa kovasti myös maailmalla. Uudella tapahtumamuodolla voimme tarjota entistä enemmän online-materiaalia myös kansainvälisille vieraille, jotka eivät pandemian takia pääse matkustamaan paikan päälle, Torvela kertoo.
Yksi syy tulla Rovaniemelle
Arctic Design Week järjestetään 22.-28. maaliskuuta Rovaniemellä, ja ohjelman suunnittelu on jo täydessä vauhdissa. Viikon aikana kaupungissa järjestetään elämyksellisiä taide- ja muotoilutapahtumia, myyntitapahtumia sekä useita keskustelufoorumeita.
Torvelan mukaan Arctic Design Weekiä on kehitetty palvelemaan entistä paremmin paikallista elinkeinoelämää – se on muotoilusta kiinnostuneiden yhteinen business-foorumi.
– Paikallisten lisäksi kohderyhmänä ovat myös kotimaanmatkailijat. Hotellit ja matkanjärjestäjät ovat olleet tapahtumasta erityisen kiinnostuneita, sillä Arctic Design Week voisi olla yksi syy matkustaa Rovaniemelle, Torvela kertoo.
Yksi tapahtumaviikon näkyvimmistä yhteistyökumppaneista onkin rovaniemeläinen Arctic Light Hotel. Hotellin liiketoiminnan kehitysjohtaja Isabella Gröhn kertoo, että hotellirakennus olisi jo itsessään kiinnostava muotoiluviikon nähtävyys: Arctic Light Hotel toimii Ferdinand Salokankaan vuonna 1949 suunnittelemassa Rovaniemen kauppalan toimitalossa, joka edustaa paikallisen muotoilun kulmakiveä.
– Lappilainen taide ja muotoilu ovat aina olleet näkyvä osa toimintaamme, joten yhteistyö muotoiluviikon kanssa tuntui luontevalta jatkumolta. Arctic Design Weekillä on valtava potentiaali kehittyä vuoden ykköstapahtumaksi täällä pohjoisessa ja haluamme olla mukana elävöittämässä paikallista kaupunkikulttuuria, Gröhn kertoo.
Uutuuksina elämykselliset kaupunki- ja makufestivaalit
Arctic Design Weekillä nähdään myös täysin uusia tapahtumakokonaisuuksia. Uusia elementtejä muotoiluviikolla ovat kulttuurielämyksistä koostuva Arktista Vimmaa -kaupunkifestivaali sekä Arctic Kitchen -makufestivaali, jossa on mukana yli kymmenen paikallista ravintolaa.
Kaupunkifestivaalin apulaistuottaja Niina Oinas (tmi Silhaus) kertoo, että tulevalle keväälle on jo ilmoittautunut mukavasti innokkaita taiteen ja kulttuurin ammattilaisia sisältöjä rakentamaan. Ohjelmaan on luvassa ainakin kiertävän ammattilaisteatterin Aurore B:n esityksiä, taidejoogaa, pohjoisen taiteen uniikkeja näyttelyitä, runopajaa ja inspiroivia musiikkisisältöjä.
Myös elokuvilla on oma pysyvä roolinsa ohjelmistossa ja tapahtumaan saadaan nähtäväksi myös pohjoista mediataidetta.
– Uusia yhteistyökuvioita on myös syntynyt, kun luovuus on päästetty irti. Muun muassa seurakunnan kanssa on valmisteilla poikkitaiteellista yhteistyötä. Kaupunkifestivaalia suunnitellaan tällä hetkellä noin 40 eri yrityksen, seuran ja toimijan kanssa, Oinas iloitsee.
Mukaan ehtii edelleen ilmoittautua, sillä ohjelmiston hakuaika on avoinna 13.12.2020 asti.
ADW Arktista Vimmaa -kaupunkifestivaalin ohjelma julkaistaan kokonaisuudessaan tammikuussa. Oinas uskoo, että yleisön odotukset ensi kevään tapahtumaa kohtaan ovat nyt aiempaa kovemmat, koska viimeksi tapahtuma jäi suunniteltua pienemmäksi maailmanlaajuisen pandemiatilanteen takia.
– Nyt on tullut aika lunastaa nämä odotukset. Ihmiset kaipaavat arkeen jotain iloista ja yhteisöllistä. Haluamme rakentaa yhdessä uskoa tulevaan kulttuurin ja taiteen keinoin, Oinas kertoo.
Arctic Design Week järjestetään maaliskuussa 22.- 28.3.2021. Kulttuuriohjelman hakuaika on avoinna 13.12.2020 ja Invitation For Speakers on käynnissä 15.12.2020 asti. Lisätietoja tapahtumasta www.arcticdesignweek.fi.
Fakta:
Arctic Design Week
– Vuosittain järjestettävä, maailman pohjoisin muotoiluviikko Rovaniemellä.
– Osana globaalia World Design Weeks -verkostoa.
– Pääjärjestäjinä Rovaniemen kaupunki ja Lapin korkeakoulukonserni.
– Näkyvin toiminto Rovaniemen kaupungin rekisteröimää Arctic Design Capital -tavaramerkkiä
Ohjelmaa 22.-28.3.2021:
– Arctic AHA! -muotoilu- ja vaikuttajafoorumit 25.-26.3.2021, online/live, Korundi
– Awards Night -muotoilukilpailu 24.3.2021, online/live, Korundi
– Arktista Vimmaa / Arctic Passion -kaupunkifestivaali 22.-28.3.2021
– ÄÄRI Arctic Design Expo 26.-27.3.2021
– Virtual Arctic Travel Trade Show 23.3.2021
– Arctic Festivals & Fashion Show 28.3.2021, Lordinaukio
– Arctic Kitchen -makufestivaalit 22.-28.3.2021 paikallisissa ravintoloissa
– Tarkempi ohjelma julkaistaan tammikuussa 2021
Kuvatekstit:
Yhteiskuva: Arctic Design Week järjestetään jälleen ensi vuoden maaliskuussa. Tapahtuma on suunniteltu nyt entistä ehommaksi kokonaisuudeksi, jossa yhdistyvät sekä live- että virtuaalitapahtumat. Viikon 12 tapahtumakokonaisuuksia ideoivat Arctic Light Hotelin liiketoiminnan kehitysjohtaja Isabella Gröhn (oik.), tapahtuman tuottaja Taina Torvela Business Rovaniemestä sekä apulaistuottaja Niina Oinas (tmi Silhaus).